torstai 14. tammikuuta 2010

Moussakka

Tässä versiossa on käytetty sekä munakoisoa, että perunaa, maistuvaa silti.

1 munakoiso
300g lampaanjauhelihaa (nauta-sikakin käy)
1 sipuli
valkosipulia murskattuna
1/4 tl valkopippuria
1 tl paprikajauhetta
rosmariinia
oreganoa
timjamia
4 isoa perunaa
2 dl lihalientä

kuorrutus:
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
suolaa

Leikkaa munakoisot kuutioiksi ja hienonna sipuli. Ruskista jauheliha kevyesti pannulla, lisää munakoisot, valkosipulimurska, sipulisilppu ja kääntele niitä hetken aikaa. Lisää loput ainekset ja hauduta kannen alla 15 minuuttia.

Kuori ja leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Lado perunaviipaleet ja jauhelihaseos kerroksittain syvää uunivuokaan. Kypsennä moussakkaa 225C uunin keskitasossa tunnin ajan, valele välillä lihaliemellä.

Sekoita kastikkeen ainekset kattilassa ja kiehauta seos. Kaada kuorrutus moussakan päälle, kun se on ollut uunissa ½tuntia. Tarjoa raikkaan vihersalaatin ja fetajuuston kanssa.

Thaityylinen kookoskanakeitto

Miksei tämä teksti näy???
Taivaallisen hyvää ja lämmittävää keittoa kylmiin pakkaspäiviin.

300g broilerinsuikaleita

3-4 rkl vihreää currytahnaa (tai oman maun mukaan)

400ml kookosmaitoa
600ml vettä
n.200g herkkusieniä viipaloituna
n.300g ranskalaisia vihanneksia (pakasteallas: Findus)
kalakastiketta
sitruunamehua

Loraus oliiviöljyä pannulle ja broilerinsuikut currytahnan kanssa siihen tirisemään. Kun suikaleet ovat lähes kypsiä, lisää loput aineksista. Anna kiehua hiljalleen n.10 minuuttia. Itse lisäsin vielä lopuksi keittoon Finduksen aasialaisia yrttejä.

Kreikkalainen lammaspiirakka

Tämä todellakin on väkertämisen arvoinen piirakka ja helpommalla pääsee kun ostaa valmiin piirakkataikinan. Jostain syystä en saa nyt kuvia ladattua, mutta hyvää on ;)

1 pkt suolaista piirakkataikinaa
2 pkt Pirkka lampaanpaistijauhelihaa (pakaste)
1 munakoiso
suolaa
1 sipuli
oliiviöljyä
kuivattua minttua
1 tlk salaattijuusto kuutioita tai fetaa
1 rs miniluumutomaatteja tai kirsikkatomaatteja
200g ruokajogurttia
1 dl maitoa
1 kananmuna
rouhittua mustapippuria

Sulata piirakkataikina ja jauheliha pakkausten ohjeiden mukaisesti. kauli piirakkapohja sopivan vuoan kokoiseksi. Laita kaulittu taikina vuokaan ja painele sitä myös reunoille. Siirrä jääkaappiin.

Viipaloi munakoiso ½ sentin viipaleiksi, levitä siivut tasaiselle alustalle ja ripottele niiden päälle suolaa. Paista jauheliha tilkassa öljyä ja kuullota silputtu sipuli. Mausta seos mintulla ja suolalla. huuhtele ja kuivaa munakoisot. Ruskista viipaleet kevyesti pannulla.

Esipaista piirakkapohja uunin alimmalla tasolla 10 minuuttia 200C. Nosta pohja uunista ja lado pohjalle munakoisot. Lisää koisojen päälle jauhelihaseos, valutetut juustokuutiot ja puolitetut tomaatit.

Sekoita jogurtti, maito ja muna ja kaada vuokaan. Pinnalle mustapippurirouhetta. Paista 200C alimmalla tasolla 30-35 minuuttia. Minttua voit lisätä vielä pinnalle.