perjantai 3. lokakuuta 2008

Juustoinen kesäkeitto

Ihan älyttömän hyvä vaihtoehto sille perinteiselle kesäkeitolle, mitä meidän kaikkien oli pakko lapsena syödä, vaikkei haluttukaan. Sulatejuusto tuo tähän keittoon juuri sen potkun, mitä se kaipaakin.


1 litra kasvislientä
porkkanaa
kukkakaalta
parsakaalta
perunaa
½ pkt Koskenlaskijaa (esim.viherpippuri)
(suolaa maun mukaan)

Pilko vihannekset pienemmiksi ja lisää liemeen. Keitä n.15 minuuttia, kunnes kypsiä. Lisää Koskenlaskija joukkoon pieninä palasina. Kuumenna keitto koko ajan sekoittaen, kunnes juusto on kokonaan sulanut. Valmista nautittavaksi.

Kolmioleivät

















paahtoleipää

tonnikalatahna:
1 tlk tonnikalapaloja öljyssä
½ paprika
ruohosipulia
2-3 rkl Thai sweet chili-kastiketta
½ purkkia Pirkka Kevyt pippurinen-tuorejuustoa


Valuta tonnikala ja kuutioi paprika.
Sekoita valutetun tonnikalan joukkoon hienonnettu ruohosipuli, paprika, tuorejuusto ja chilikastike. Anna tahnan vetäytyä hetken aikaa, jotta maut tulevat paremmin esille. Voitele paahtoleivät ja levitä toiselle puolikkaalle tonnikalatahnaa ja toiselle juustosiivuja ja salaatinlehti. Paina leivänpuolikkaat yhteen ja leikkaa kolmioiksi ja nauti.
Tahna sopii hyvin myös patongin täytteeksi ja ruisleivän päälle.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Sitrusmarinadi uunikalalle

Tästä se lähtee...kala on aina ollut mieleeni, joten tällä reseptillä on helppo aloittaa.
Tämä marinadi sopii mainiosti esim. kuhan, lohen tai siian marinadiksi. Tarjoillaan vaikkapa perunamuusin kanssa, nam, sulaa suuhun.


n.600 g fileoitua kalaa

Marinadi:
1 sitruunan tai 2 limetin mehu
1 tl hunajaa
4 rkl öljyä
rosepippureita
1 tl suolaa
tilliä tai persiljaa

Sekoita marinadiainekset keskenään. Pane kalafileet laakeaan vuokaan, kaada päälle marinadi. Anna maustua 30-60 minuuttia. Kypsennä kalafileet 200-asteisessa uunissa. Kypsymisaika on fileiden paksuudesta riippuen 10-20 minuuttia.