keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Valkosipulikermaperunat

Helppoa ja niin mahottoman hyvää !!! Tämän kaveriksi vaikka joku hyvä pihvi, niin avot !!!

500g peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
2-2,5 dl kevyttä ruokakermaa
3-4 valkosipulin kynttä (tai oman maun mukaan)
suolaa
mustapippurirouhetta

Voitele uunivuoka ja kaada peruna-sipulisekoitus siihen.
Kuori ja murskaa valkosipulit ja sekoita perunoiden joukkoon. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria. Lopuksi kaada päälle kerma.
Laita vuoka uuniin, kannella tai foliolla peitettynä, 175C vähintään 1½ tuntia.

Sama resepti toimii myös aurajuustokermaperunoihin, korvaa valkosipuli aurajuustomurusilla, sekä vähennä suolan määrää tai jätä suola kokonaan pois.

Kanaburritot

Eilen teki mieli burritoja, joten eikun tuumasta toimeen, tämmöisellä ohjeella tein ja hyvää ja tulistahan niistä tuli :)

tortilloja
maustettuja broilerinsuikaleita
jäävuorisalaattia
tomaattia
kurkkua
kermaviiliä
juustoraastetta
salsaa

Helppoa ku heinän teko, eli broikkusuikaleet pannulle pieneen määrään öljyä ja paistetaan vajaat 10 minuuttia, kunnes kypsiä.
Revitään salaatti pienemmäksi ja pilkotaan tomaatti ja kurkku.
Asetellaan kaikki ainekset omiin pieniin kulhoihinsa, myös salsa ja juustoraastekin.
Sitten vain tortillat lämpimäksi uunissa tai mikrossa ja eiku täyttämään niitä.
Täytteitä oman maun mukaan lätyn päälle, kääritään rullalle ja viedään suuhun.

Ps.Jos tykkää tulisesta, niin suosittelen Liekki-suikaleita ja esim.habanero & tequila-salsaa, antavat mukavasti potkua ;)

Helppo jauhelihakeitto

Muksujen herkkua ja miksei vähän isompienkin ;)

n.1 litra vettä
n.10 perunaa
400g jauhelihaa
200g keittojuureksia (pakaste)
2 lihaliemikuutiota
kokonaisia maustepippureita

Kuori ja lohko perunat.
Ruskista jauheliha kattilassa pienessä määrässä öljyä.
Lisää perunat, keittojuurekset, lihaliemikuutiot ja vettä sen verran että perunat juuri peittyvät.
Anna kiehua hiljalleen 15-20 minuuttia. Valmista nautittavaksi.

Tsatziki

Varoitus:
Tämä vie kielen mennessään !!! Maista lampaanpaistin kanssa, mutta suosittelen myös testaamaan ihan minkä kanssa tahansa, esim.grillatun lihan tai kalan kanssa.


½ litraa maustamatonta jogurttia
1 prk smetanaa
4-5 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
½ kurkkua
suolaa ja mustapippurirouhetta
(1 rkl juoksevaa hunajaa)


Valuta jogurttia yön yli kahvinsuodattimessa jääkaapissa. Nestettä tulee paljon, joten varaa tilava astia alle.
Lisää smetana ja hyvin murskatut valkosipulinkynnet valutettuun jogurttiin.
Raasta kurkku, purista nyrkissä ylimääräinen neste siitä pois ja sekoita loputkin ainekset sekaan.
Hunaja ei ole välttämätön ainesosa, mutta mielestäni se pehmentää mukavasti makua.
Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään tunti ennen tarjoilua.

Sitruunainen lampaanpaisti

Aivan taivaallinen kreikkalainen ohje lammaspaistille, suosittelen lämpimästi :)


1½-2 kg lampaanpaisti

mausteseos:
oliiviöljyä
sitruuna
1 rkl suolaa
1 rkl mustapippurirouhetta
1 rkl rosmariinia

lisäksi valkosipulinkynsiä maun mukaan


Jos et poista lampaanpaistista nahkaa ja rasvaa, se säilyy mehevämpänä paistamisen aikana.
Sekoita kupissa sitruunamehu, suola, pippurirouhe ja rosmariini. Laita paisti uunipataan.
Pistele puukolla paistiin reikiä ja työnnä niihin valkosipulin kynsiä ja mausteseosta.
Lopuksi voitele lammas oliiviöljyllä ja sitruunamehulla ja laita 250-asteiseen uuniin.
Kun lihan pinta alkaa kiehua, laske lämpö 150-asteeseen. Kypsymiseen menee aikaa n.tunti/kilo.
Sivele paistia välillä oliiviöljyn, veden ja sitruunamehun seoksella, ettei lihasta tule kuivaa. Tarvittaessa voit lisätä padan pohjalle hieman vettä kypsymisen aikana.
Tarjoa esim. tsatzikin, minttuhyytelön ja valkosipulikermaperunoiden kanssa.